perjantai 30. syyskuuta 2011

Tavis. Tyylitavis.

Olen virallisesti nyt tavis. Enkä mikä tahansa tavis, vaan tyylitavis! Eilinen päivä oli melkoisen jännittävä. Aamusta junailin siis Tampereelta Helsinkiin, jossa tapasin katumuodin kuningattaren Liisa Jokisen Trendi -lehden tyylitavis -kuvausten merkeissä. Teemana (kuten kuvasta ehkä näkyy) alusvaatteet!
Pakkailin kotona mukaan ison kasan alusvaatteitani, kuvaan pääsi kuitenkin "vain" Rigyby&Pellerin basque -liivi ja Victoria's Secretin Secret -malliston muokkaavat pöksyt.
Tätä ei tapahtu joka päivä. Liisa Jokinen hypistelemässä rintsikoitani! 

Tyylitavis -artikkelissahan Trendi esittelee joka kuukausi eri teemoilla -nimensä mukaisesti- tyylikkäitä taviksia, jotka pukeutuvat eri teemoin. Omassa jutussani teemana siis alusvaatteet, ja eritoten rintaliivit. Nyt jännätään, josko raakaidea siitä, että tavikset ovat "pienet rinnat", "keskikokoiset rinnat" ja "suuret rinnat" tulee toteutumaan. Ajatus siitä, että otsikkoni olisi "suuret rinnat" ei ehkä ole se kaikkein houkuttelevin! ...Vaikka pitääkin toki paikkansa. :D
Kuvat otettiin Bulevardilla sijaitsevassa Sunlight Studiossa, joka oli todella hauska ja kaunis tila korkeine ikkunoineen. Kivijalka on paras paikka!
Tässä Liisa ja kuvaaja Chris vaihtavat ajatuksia. Täytyy vielä sanoa, että tyylitavis -kokemus oli todella hauska ja rento. Jokisen Liisa on juuri niin välitön ja lämmin ihminen kuin etukäteen arvelinkin (hän ehti muuten eilen aamu-tv:n lähetykseen ennen kuvauksia!). Liisahan on toimittajan työn ohella tuttu HelLooks -tyylisivuston pitäjä, jota pitää yhdessä avomiehensä Sampo Karjalaisen kanssa. HelLooksin selailua kivempaa ajankulua on vaikea keksiä!


Kiitokset huippukivasta päivästä! Helsingin reissuun mahtui lisäksi myös kahvituokio kehitysmaakonsultin kanssa, joten gradukin edistyi tavallaan hieman. Nappasin H&M:n homen alesta mukaan vielä kaksi aluslakanaa (jotka olivat alessa 3 euroa kappale!), ja kiiruhdin sitten junalla koti-Kokkolaan. Alusvaatemalli, tyylitavis, tutkija, opiskelija, bloggaaja, kodinhengetär.. huoh. Mikä päivä!

keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Tee hyvää.

Minulla on New Yorkissa asuva, ihana, kaunis ja rohkea ystävä nimeltään Emilia. Sen lisäksi, että hän on niin upea ja ahkera nainen, tänä vuonna marraskuun 6. päivä Emilia juoksee New York Cityn maratoonin. Unelma on pitkäaikainen juoksufanaatikolle, ja nyt kun se vihdoin toteutuu, on Emilia halunnut omistaa tämän (mielestäni) sankariteon mitä tärkeimmälle asialle. Emilia juoksee lähisuhdeväkivaltaa vastaan.
Emilian maratooni on voimauttava kokemus. Juokseminen symbolisoi vapautta ja oikeutta päättää omasta vartalostaan - asioita, jotka eivät ole kaikille itsestäänselvyyksiä. Maailmassa, jossa jopa 70 prosenttia naisista kokee elämänsä aikana väkivaltaa, on oman kehon ja elämän hallinta monille vain haave – jos sitäkään. Emilialle maraton ei ole vain urheilusuoritus vaan konkreettinen keino tehdä asialle jotakin. Hän juoksee hyväntekeväisyysjoukkueessa, joka kerää varoja New Yorkin johtavalle väkivallan tai ihmiskaupan uhriksi joutuneita naisia ja tyttöjä auttavalle Sanctuary for Families -järjestölle.

"Joskus on vaikea uskoa itseensä ennen kuin joku muu uskoo sinuun ensin" - Emilia

Emiliasta on juttu Suomen YK-naisten sivulla. Hankkeella on myös nettisivut, joilla Emilian maratoonia väkivaltaa vastaan voi tukea. Ja tietysti tätä kannattaa käydä tykkäämässä facebookissa! Itse NYC maratooniin voi tutustua täällä.

Käykää siis tukemassa Emiliaa ja perheväkivallasta toipuvia naisia ja lapsia.

Pusss,
Tinde

tiistai 27. syyskuuta 2011

Untuvaunelmia.

Tähän aikaan syksystä on tullut taas ajankohtaiseksi miettiä vakavasti tulevaa talvea. Syynä tähän ovat tietysti kaupat, jotka tuovat untuvatakit myyntiin nyt ja myyvät ne loppuun ennen kuin kunnon pakkaset edes alkavat! Ja luitte aivan oikein, tämän syksyn ykkösostos on ehdottomasti untuvatakki, josta olen haaveillut jo kaksi talvea. Ajankohtaiseksi asian teki kauppojen valikoimien ohella tämä ihana Uniqlon takki, joka on viimeisestä Jil Sanderin suunnittelemasta yhteiskokoelmasta. Valinta on kuitenkin vaikea...
 
 Tässä yllä ihana Joutsenen untuvatakki, jota aion käydä kokeilemassa Sammon Turkiksessa lokakuun mittaan. Niinikään Joutsenen tuotantoa on tämä ihanuus. Hieman väriä elämään?
Alla Uniqlon kaksi takkia, vasemmalla Down 3 ways -takki, jossa sisällä irrotettava liivi, keskellä taas tuo ensimmäisessä kuvassa nähty ihanuus. Oikealla taas löytyy tanskalaisen Ticket to Heavenin aivan iiiihana takki, jota tietenkin saa postimyynnissä vain ihmeellisissä väreissä, eikä jälleenmyyjiä aikuisten takille oikein taida löytyä (tekevät siis pääasiassa lasten vaatteita). Erityiskivaa Ticket to Heavenissä on, että untuvissa on eettisyystakuu (vähän taas osastoa "vapaan juutalaisen saippua", mutta kun untuva tulee ruoaksi menevien lintujen sivutuotteena ei sen käyttö kolkuta omaatuntoa niin paljoa. Kiinan "halpisuntuva" kun on usein kiskottu irti elävästä linnusta.)

Tähän kivaan mielikuvaan onkin mukava päättää tämä postaus. Millainen untuvatakki pitäisi siis hankkia?
Winter Fantasy

sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Pihistä/Panosta

Olimme ystäväni kanssa katsomassa Kekäleen syysvalikoimia, ja silmille suorastaan hyppäsi Tiger of Swedenin pantterikuvioinen mekko. Onpas kiva, mutta hetkinen.. tästähän tulee mieleen ihan se h&m:n mekko, joka on ollut näkösällä kaikissa tienvierusmainoksissa. Kokkolaan saapuessani havaitsin saman Tigerin mekon myös Aukialla. Oli pakko tehdä lisätutkimuksia.
Mekko: Tiger of Sweden, vyö: Tiger Jeans 69 e
Plussaa: Aukialla sovitettavissa Tamariksen korkkarit
Miinusta: kaula-aukko ei kaikkein imartelevin kun kurveja löytyy, itse kaipaan vähän A-linjaisempaa helmaa (sama ongelma oli myös kesällä himoitsemassani by Malene Birgerin viidakkotuubi-mekossa, jonka malli oli minulle vain liian suora)
Mekko: h&m, vyö: h&m 9.95 (tekonahkaa, jota en suosittele edullisesta hinnasta huolimatta)
Plussaa: Leveämpi helma, avarampi V-aukko, melkoisesti huokeampi hinta.
Miinusta: ei sovituskorkkareita, hieman liian pitkä helma (lyhensin vähän vyön avulla)

Mekko, viskoosia, 14,95 e                                         Mekko, viskoosia, 179 e

Kummanhan sitä täksi syksyksi hankkisi?

Kotiseutumatkailua.

Joskus viikonloppuisin ei jaksakaan katsoa koko päivää telkkaria, eikä tarvitse kaupoista mitään. Mikä siis neuvoksi? Eilinen päivä meni mukavasti kotiseutumatkailun ja kulttuurin merkeissä.
Takki: h&m, rintaneula: Hoss Intropia, kaulahuivi: tuliainen äidiltä Skotlannista, laukku: Tano, mekko: Mummon vanha, tuunattu, saappaat: Redfoot, lasit: Sand
Kävimme kirjastossa katselemassa uutuuksia ja sen jälkeen menimme K.H. Renlundin museoon, jossa on itse asiassa ollut aikomus käydä koko kesän katsomassa Ars11 -näyttely. Äärimmäisen harmittavasti Afrikka -näyttely oli jo ohitse (helkkarin kesä 2011!! kiroan edelleen noita asuntomessuja, jotka veivät reilu 110% ajastani ja energiastani), mutta Roosin talossa oli kuitenkin tarjolla yläkerran vakituinen näyttely, Näyttelyhallissa kuunneltiin "ääniä keskiajalta" ja pedagogiossa oli tarjolla "Metsän häät" ITE -taidetta. Kaiken kaikkiaan oikein hauska kokonaisuus. Lopuksi tietysti kahvilaan!
Afrikka-teema on näkynyt Kokkolan katukuvassa koko kesän näiden kudottujen grafittien ansiosta. Nämä ovat kyllä niin kliffoja, että jos keksittäisiin villaa vähän vähemmän säästä kärsivä materiaali, haluaisin nämä katukuvaan ainiaaksi!

Museolla on muuten näköjään ihan oma blogikin (jota voitaisiin kyllä päivittää hieman useammin! vink.vink.)


tiistai 20. syyskuuta 2011

Tukankäherrystä.

 Ihan aniharvoin jaksan tehdä tukalle oikein mitään. Yleensä pesun jälkeen laitan jotain muotoilutuotetta ja joko anna kuivua tai föönaan ihan vähän. Eilen kuitenkin Malenan innoittamana katsoin Angelica Blickin DIY -videon, jossa nutturakampaus syntyi aika helposti. Tänään siepaisin tukan itse kiinni ja onnistui aika hyvin, vai mitä? Aikaa kului n. 3 minuuttia. Video löytyy postauksen lopusta.

Nyt kähertämään!

Pusss!

maanantai 19. syyskuuta 2011

Blankon brunssi.

Takana ihana viikonloppu, josta vieläkin hieman toivutaan.

Olimme ystävien kanssa Turussa viettämässä laatuaikaa, ja vaikka kaikki materiaali ei olekaan julkaisukelpoista, voin vähän fiilistellä eilistä brunssia Blankossa, Aurajoen rannalla. Turussahan ovat ny kaikki. Eilen Victoria ja Danielkin saapuivat kaupunkiin (missasivat minut kuitenkin, koska olin ehtinyt jo lähteä Tampereen suuntaan). Yksi suosikkipaikoistani Turussa käydessä onkin viehättävä Blanko, jossa on hyvä ruoka, iloinen palvelu, kaunis sisustus ja mukava tunnelma. Sunnuntaibrunssia voi todellakin suositella!

Erityisherkullista oli muuten Blankon alkoholiton, vadelma-mojito, joka tuli todella tarpeeseen kun pääsimme raahautumaan laukkuinemme keskustaan.


Muistelen joskus olleeni paremmassakin hapessa..

torstai 15. syyskuuta 2011

Salaisia sovitushuonehetkiä.

Tuumasta toimeen! Hattukuumeissa suuntasin tänään yliopistolta koskarin kautta hämeenkadulle ja h&m vaikutti aivan edustavalta paikalta kokeilla tämän syksyn hattuja. Tältä ne näyttivät:

Vanha kunnon floppy hat.
Herrainhattu harmaana. Pidin itseasiassa tuosta harmaasta väristä tosi paljon (sopii mielestäni näin vaalealle paremmin kuin musta), mutta hatun malli ei ihan miellyttänyt. Floppy on tavallaan kaunis, mutta henkkamaukan yksilön lierit olivat aika suuret, eivätkä pysyneet poissa kasvoilta. Etsintä siis jatkuu vielä. Ja luulen, että tulen turvautumaan johonkin hienojen rouvien hattukauppaan!
Biker -takki: Halonen, farkut: KappAhl, vyö: American Eagle, huivi: Ester Elenora, neule: h&m, ballerinat: Wonders
Joo, näin kuvia katsellessakin tuntuu, että tuo floppy hat on liian dramaattinen minulle. Teininä olin siis aivan oikeassa! Mitäs olette mieltä? Tulisiko käytettyä lierihattua, tai hattua ylipäätään?

keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Floppy Hat.

Näin vuonna 2002. Nobody wears it better.
Diorin syksystä. Kuvat style.com
Kim näyttää, että Floppy Hat kuuluu yhteen Balenciagan Lariat -laukun kanssa.
Kate, tottakai.
Jälleen Lariatin kanssa, Milanon kadulla.


Joo, huomenna hattukauppaan...

Syyspäähine.

Kummasti tämä syyskuu aina tuo mukanaan erilaisia hankinta-ajatuksia, vaikka vaatekaapissa olisi kuinka paljon tavaraa.
Viimeisin ajatukseni on syyskeleihin sopiva ja tyylikäs hattu. Ehkäpä tähän tyyliin:
hatmania



Ihana floppy hat on nähty monen julkkiksen (ja pikkuhiljaa taviksenkin) päässä tänä syksynä. Itse muistan hurahtaneeni ensi kertaa floppy hattuun keväällä 2002 kun Jennifer Lopez esiintyi jossain gaalassa sellainen päässään. Tuolloin teininä hankinkin kesäisen hatun, mutta itsetunto ei oikein riittänyt sen käyttämiseen (ja teinien riennoissa ehkä hattuja harvemmin käyttettiin muutoinkin..). Jospa nyt olisi vihdoin sen aika?


fall,fall


perjantai 9. syyskuuta 2011

Happy Birthday to Me!

 Aamupumppi, 200 facebook -onnittelua, surffailua ja vähän koulujuttujakin, poikaystävän tuomat synttärikukat ja nyt ilta täynnä yllätyksiä! Synttärit on kivoja!
HUOM! Jälkikorjaus tekstiin, kuten lukijat jo huomasivatkin. Minullahan ei enää siis ole varsinaista poikaystävää, vaan pelkkä AVIOMIES. :D Kukat siis häneltä. ...näköjään hieman kestää tuo totuttelu uuteen terminologiaan...

torstai 8. syyskuuta 2011

Ihana Brita.

Viime talven aikana olen tutustunut Brita kakkuun ajatuksen tasolla useita kertoja. Tanssiporukassamme vaikuttaa kaksi Brita-kakku -fanaatikkoa. Britakakusta kuulemisen jälkeen olen törmännyt siihen pari kertaa, ja myönnettävä on, että herkullisempaa leivonnaista saa hakea. Marenki ja murea kakku kirpsakoiden marjojen kanssa ovat aivan täydellinen tiimi. Oma suosikkini onkin juuri marjaisa Britakakku, toisaalta talvella siihen sopii hyvin myös kivi, passionhedelmä tai granaattiomena. Inspiraatiota variaatioihin voi hakea australialaistyylisestä Pavlova -leivonnaisesta (Australiasta siksi, että siellä Pavlova yhdistetään trooppisiin hedelmiin. Mmmm...)

Tässä kuitenkin itse käyttämäni resepti.

Pohja:
150 g voita
1 1/2 dl sokeria
4 keltuaista (5, jos munat ovat pieniä)
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 1/2 dl maitoa

Marenki:
4 valkuaista (itse käytin tosiaan 5:ttä, munankokorajoitteiden takia)
2 dl sokeria

mantelilastuja

Täyte:
2 dl rahkaa
2 dl kuohukermaa
vaniljasokeria
marjoja/hedelmiä (n. 4 dl)

tomusokeria koristeluun.
1. Erottele keltuaiset valkuaisista. Valkuaiset kuivaan, puhtaaseen kulhoon (tässä kohtaa on oltava tarkkana!)
2. Vatkaa huoneenlämpöinen voi sokerin kanssa yhteen. Vatkaa joukkoon keltuaiset.
3. Sekoita jauhot ja leivinjauhe yhteen. Lisää voi-sokeriseokseen vuorotellen maitoa ja jauhoja.
4. Levitä taikina öljytyn leivinpaperin päälle.
5. Marenki. Vaahdota ensin valkuaiset (metallikulho kuulemma auttaa), lisää sitten pikkuhiljaa sokeri. Kaada marenkivaahto taikinan päälle ja sirottele päälle mantelilastuja (allergikon takia jäivät pois tästä tämän viikon kakusta). Paista 175-asteisessa uunissa n. 15 minuuttia.
6. Anna pohjan jäähtyä. Leikkaa se sitten kolmeen osaan. Nosta ensimmäinen levy kakkuvadille marenki ylöspäin.
7. Vaahdota kerma, lisää rahka ja mausta sokerilla.
8. Levitä puolet vaahdosta pohjan päälle, sitten puolet marjoista. Nosta päälle toinen kakkulevy ja toista. Päälle vielä viimeinen kakkulevy, vähän marjoja ja tomusokeria koristeeksi.

Sitten herkuttelemaan! OMnomonomnommm...

Vielä lohdutuksen sana kaltaiselleni marenkihaasteisille ihmisille (muistatte varmaan mitä tapahtui macaroonsien kanssa..). Britakakku toimii, vaikka valkuaisvaahto ei vaahdottuisikaan kovin jämäkäksi.

Pusss!